TÄMÄN VAPUN MUISTAMME PITKÄÄN

Vapun juuret yltävät yli tuhannen vuoden taakse. Vappu sai nimensä 700-luvulla eläneestä pyhimyksestä ja abbedissasta Valborgista.

Keskiajalla vapunpäivänä alettiin pitää paraateja ja turnajaisia. Ruotsi-Suomen aikana opiskelijat ottivat oppia Ruotsista ja ylioppilaat alkoivat pitää vappua omanaan.

Teollistumisen myötä 1700–1800-luvuilla maailmaan syntyi työväenliike, joka vaati oikeuksiaan – kuten kahdeksan tunnin työpäivää. Ensimmäisestä päivästä toukokuuta tuli työväestön juhlapäivä.

Edelleen vappu on kevään, työn ja opiskelijoiden juhla vaikka tänä vuonna vietämme vappua poikkeusoloissa ilman vappumarsseja tai julkisia vappujuhlia.

Koronavirus aiheuttaa huolta ja murhetta.

Kriisistä selviäminen ei ole helppoa eikä yksinkertaista.

Kuinka järjestää lapsen päivähoito ja pärjääkö lapsi etäopetuksessa.

Isovanhempien apuun ei voi turvautua tässä tilanteessa.

Moni on etätöissä ilman työyhteisön sosiaalisia kontakteja muutoin kuin virtuaalisesti.

Yli 150 000 on lomautettu ja satoja tuhansia on yt-neuvotteluiden piirissä. Monilla työnteko on estynyt ja palkanmaksu keskeytetty, koska korvaavaa työtä ei löydy.

Lomia on siirretty ja pätkitty. Nuorille ei ole mahdollista järjestää kesätyöpaikkoja.

Jokapäiväisessä elämässä on pakko miettiä, että riittääkö raha ruokaan ja jokapäiväisiin pakollisiin kuluihin.

Monia mietityttää myös se, että kuinka Suomi ja koko maailmantalous nousee kriisin jälkeen ja kuinka se vaikuttaa elämäämme.

Useat ovat huolissan omasta ja läheisten terveydestä.

Vaikka työpaikoilla on kiinnitetty paljon huomiota korona aikana työturvallisuuteen, niin riski sairastua työpaikalla on monella kuitenkin suuri.

Ruokaa on hankittava jokaiseen kotiin, joten kauppojen on pysyttävä auki. Kassalla työskentelevä miettii, että riittääkö pleksilevy ja hanskat suojaamaan häntä ja asiakkaita.

Julkisten kulkuvälineiden on kuljettava, jotta ne jotka eivät voi olla etätöissä pääsevät työpaikoilleen. Linja-autoissa ja junissa voi kulkea myös niitä, jotka eivät tiedä kantavansa virusta.

Kauppojen on oltava auki.

Töitä tehdään työmailla turvavälit huomioiden ja tauot vietetään kaukana työkavereista, jotta sairastuminen pystyttäisiin välttämään.

Terveydenhoitohenkilöstö työskentelee jaksamisen rajoilla.

Suojavarusteita ei ole riittävästi tai ne ovat sellaisia, joista ei ole hyötyä.

Esimerkkinä vaikka edellä mainitut ammatit ja ammattiryhmät, jotka voivat altistua sairastumiselle ansaitsivat lisää palkkaa (vaarallisen työn lisää) ainakin poikkeustilan aikana pelkkien kiitosten sijasta.

Hyviäkin asioita on tapahtunut tänä poikkeuskeväänä.

Koronaepidemia on herättänyt ihmisissä halun auttaa tuttuja ja tuntemattomia. Jaetaan ilmaisia ruokakasseja tarvitseville, vapaaehtoiset käyvät kaupassa riskiryhmien puolesta ja yhteisöllisyyttä pidetään yllä erilaisilla tempauksilla.

Jääkö muutos pysyväksi. Toivottavasti ainakin hyvien asioiden osalta.

Kenelläkään ei liene tällä hetkellä vastauksia askarruttaviin kysymyksiin, mutta yritetään uskoa tulevaan ja nautitaan keväästä poikkeusoloista huolimatta.

Kiitetään tänä vappuna heitä, jotka pitävät yhteiskunnan pakollisia toimintoja käynnissä oman terveytensä uhalla.

 

Hyvää Vappua!

 

 

Kirjoitettu 1.5.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa