Perussuomalaisuus ei ole rasismia

Suomalaisen duunarin puolustaminen ei ole äärioikeistolaista toimintaa. Suomalaisen työn ja työpaikkojen puolustaminen ei ole rasismia!

Kuntavaalien lähestyessä on alkanut kuulua yhä enemmän perättömiä väitteitä perussuomalaisten äärioikeistolaisuudesta. Peruspuurtajien näkökulmasta tuo on hämmentävää. Ajatus siitä, että tavoitteenamme oleva työntekijöiden aseman parantaminen työmarkkinoilla olisi jotenkin kytköksissä johonkin mystiseen ”äärioikeistoon” on todella omituinen. Perussuomalaisia kannattaa tällä hetkellä miltei 40% työväestöstä ja eri puolueen eri tasolla, päättävissä elimissä on huomattava määrä nykyisiä ja entisiä työntekijöitä ja ay-aktiiveja. Viime eduskuntavaaleissa oli pelkästään Pirkanmaalla neljä eri alojen pääluottamusmiestä ehdokkaina. *

Jokaisen on hyvä muistaa seuraavat asiat:*

Tavallisen työntekijän kasvava huoli liikkumisen, asumisen ja elämisen kallistumisesta ei ole äärioikeistolaista ajattelua.
Tavallisen suomalaisen kasvava kiukku hänen verorahojensa tuhlaamisesta ilmastohömppään, EU-tukiaisiin, kehitysapuun ja haittamaahanmuuton jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin ei ole äärioikeistolaista ajattelua.

Jokainen täysipäinen ihminen ymmärtää, että perussuomalaisilla ei ole mitään tekemistä äärioikeiston kanssa. Perussuomalaisuus keskittyy puhtaasti suomalaisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin lisäämiseen ja asettamiseen etusijalle kaikessa päätöksenteossa maassamme.

Se ei ole rasismia. Se ei ole äärioikeistolaisuutta.

Se on tulevaisuus.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa