Ammattiliittojen tulee puolustaa jäsentensä mahdollisuutta inhimillisiin työmatkoihin inhimillisillä kustannuksilla.

Maassamme työskentelee satoja tuhansia ihmisiä, joille oma auto on välttämättömyys. Auto ei ole mikään mukavuustekijä, vaan pakko toimivan arjen pyörittämiseksi. Julkinen liikenne ei ole heille toimiva vaihtoehto. Julkisella liikenteellä tehtävään työmatkaan kuluva aika on joko täysin kestämätön tai julkista liikennettä ei ole käytettävissä lainkaan.

Suomalaiset duunarit ovat usein pienipalkkaisia, epäsäännöllistä työaikaa tekeviä arjen sankareita. Heihin kohdistuu kaikista kipeimmin jatkuvasti nousevat liikkumisen kustannukset. Autoilun kustannukset ovat jo aikaa sitten ylittäneet kipurajan ja tulevat polttoaineiden veronkorotukset ja suunnitteilla olevat kaupunkien tiemaksut tekevät pienituloiselle työnteon totaalisen kannattamattomaksi.

Ilmastonmuutosta vastaan tehtävä työ on tärkeää, mutta sen laskua ei saa maksattaa tavallisella työntekijällä. Ammattiliittojen tulee ymmärtää, että alle tuhannen euron Toyotalla vuorotöihin ajava yh-äiti ei välttämättä ole aivan yhtä kiinnostunut ilmastonmuutoksesta kuin siitä, kuinka monta kymmentä tai sataa euroa hänen pakollinen autoilunsa kallistuu tänä vuonna. Tai siitä, kuluuko hänen työmatkaansa aikaa puoli tuntia vai puolitoista tuntia per sivu.

Ammattiliittojen tehtävä on puolustaa jäsentensä etuja ja niiden tulee vastustaa toimia, jotka heikentävät työnteon kannattavuutta tai työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen mahdollisuuksia. Ilmastomarsseille osallistumisen sijaan ammattiliittojen tulisikin marssia työssäkäynnin kustannusten alentamiseksi.

Työssäkäynnin kustannukset tai työmatkoihin kuluva aika eivät saa muodostua esteeksi työnteolle. Maailma tulee tehdä paremmaksi, mutta sitä ei saa tehdä työntekijöiden selkänahasta repimällä.

 

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa